Kenkientalo Mononen on saanut Todistetusti tyytyväisimmät asiakkaat-sertifikaatin.

Kenkientalo Mononen kiittää asiakkaitaan mahtavasta palautteesta ja toivottaa uudet sekä vanhat asiakkaat tervetulleeksi taas uudestaan!

Lahtelaisliike menestyi vuoden kenkäkauppa -kisassa

Päijät-Häme

Lahtelainen Mononen on valittu Suomen kymmenen parhaan kenkäkaupan joukkoon. Valinnan suorittivat Suomen Kenkäviikot ry:n jäsenyritykset, jotka ovat kenkäalalla toimivia keskeisiä maahantuojia ja valmistajia Suomessa.

- Kyllä tämä hienolta tuntuu ja antaa puhtia eteenpäin. Kun tieto tunnustuksesta tuli, sanoin henkilökunnalle, että nyt on syytä olla ylpeitä, kertoo kauppias Tea Aaltonen Monoselta.

Aaltosen mieltä lämmitti erityisesti se, että valinnan tekivät kenkäalan ihmiset. Suomen kaikki kenkäliikkeet arvioitiin osaamisen, palvelualttiuden, miljöön, esillepanojen ja taloudellisen menestyksen perusteella. Aaltonen arveli Monosen pärjänneen joka sektorilla.

- Meillä on tosi laaja valikoima miehille, naisille ja lapsille. Yritämme aina etsiä parhaita mahdollisia kenkiä ja myös uniikkimalleja. Se on mahdollista, kun ei kuuluta ketjuun. Meillä on hyvät yhteistyökumppanit ja asiantuntevat myyjät.

Yhdeksi menestyskriteeriksi Aaltonen nostaa myös perinteikkyyden.

- Olemme toimineet vuodesta 1921, ja minä olen neljännen polven kenkäkauppias.

Suomen parhaaksi kenkäkaupaksi 2014 valittiin Honkalan Kenkä, joka toimii Haapavedellä ja Ylivieskassa. Tunnustus annettiin nyt ensimmäistä kertaa.

Kuulumme Suomen 10 parhaan kenkäkaupan joukkoon !

Suomessa ei ole aiemmin ollut palkintoa, joka huomioi Suomen kenkäkauppiaat ostoryhmistä tai ketjuista riippumattomalla tavalla. Suomen Kenkäviikot ry. alan suurimpana toimijana päätti aloittaa vuotuisen perinteen, jonka tarkoitus on nostaa esiin kenkäkaupoissa kautta Suomen tapahtuvia hienoja onnistumisia.

Suomen kaikki kenkäliikkeet arvioitiin osaamisen, palvelualttiuden, miljöön, esillepanojen ja taloudellisen menestyksen perusteella. Arvioinnin suorittivat Suomen Kenkäviikot ry:n jäsenyritykset, joita ovat kaikki keskeiset kenkäalalla toimivat maahantuojat ja valmistajat.

10 parasta kenkäkauppaa olivat (aakkosjärjestyksessä):

  • Honkalan Kenkä, Haapavesi ja Ylivieska
  • Kenkä-Rale, Helsinki
  • Kenkäkauppa Alina, Uusikaupunki
  • Kenkämaailma, Humppila
  • Kenkärepo, Tampere
  • Mononen, Lahti
  • Nahkapaikka, Tuuri
  • Pajalan Kenkä, Jämsä
  • Step In Kenkäkauppa, Kajaani
  • Tunnelin Kenkä, Tampere